Author Archives finlandgroup

16 kesäkuun, 2020
Kommentit pois päältä artikkelissa Palkintoseremonia

Palkintoseremonia

Hei kaikki!

Suomen Ruotsin suurlähetystössä järjestettiin seremonia 11.3.2020. Seremonian järjestämistä mietittiin pitkään ja hartaasti viimeiseen asti vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Seremonia päätettiin kuitenkin lopulta järjestää, mistä olen erittäin kiitollinen. Seremoniassa paikalla olivat Ruotsin suurlähettiläs Anders Ahnlid, stipendin yhteistyökumppaneiden edustajia, Metropolia Ammattikorkeakoulun oppimistoiminnan johtaja Tapani Martti, muita kutsuvieraita sekä rakas avopuolisoni ja sisareni.

Tilaisuus alkoi ilmoittautumisella ja nimikylttien noudolla, jonka jälkeen siirryimme tapaamaan vieraita kahvikupposten äärelle. Meidät otettiin lämmöllä vastaan ja jännitys kaikkosi nopeasti. Monet tulivat esittäytymään ja juttelemaan ennen tilaisuuden alkua – sain myös paljon kannustusta ja tsemppausta puhettani ajatellen.

Saimme kuulla upeita puheita yhteistyökumppaneilta, Ruotsin suurlähettiläältä Anders Ahnlidiltä ja Metropolian oppimistoiminnan johtajalta Tapani Martilta. Saimme kuulla myös Folkhälsanin Passionärerna-kuororyhmän laulua. Oma puheeni koitti tilaisuuden lopussa.

Eniten minua jännitti puheen pitäminen ruotsiksi. Olin toki harjoitellut sitä paljon ja saanut onneksi neuvoja Suvilta, Charlottalta ja Martinilta. Kun kuulin nimeni mainittavan, vedin vielä kerran syvään henkeä ja lähdin kävelemään kohti lavaa puhekorttieni kanssa. Otin mikrofonin tärisevään käteeni, vedin vielä kerran syvään henkeä ja aloitin: Ärade Ambassadör, mina damer och herrar…

Tunnelma oli alusta alkaen hyvin lämminhenkinen, mikä helpotti toisaalta jännitystäni. Lisäksi, sain sekä ennen puhetta, sen aikana että sen jälkeen kannustusta, tsemppausta ja rohkaisevia hymyjä. Sain itseluottamusta yleisöstä ja selvisin ruotsinkielisen puheen pitämisestä ongelmitta. Puheen lopuksi minulle esitettiin vielä muutama kysymys englanniksi, jonka jälkeen sain upean kukkakimpun sekä kauniin pinssin muistoksi tilaisuudesta.

Tilaisuuden päätyttyä meille tarjoiltiin vielä juotavaa ja pientä naposteltavaa, ja saimme jatkaa toisiimme tutustumista. Pian tämän jälkeen Ruotsin suurlähettiläs Anders Ahnlid esitteli meille lyhyesti suurlähetystöä.

Seremonian jälkeen oloni oli helpottunut ja väsynyt, mutta sitäkin enemmän onnellinen ja kiitollinen. Olen edelleen hämilläni siitä, miten nopeasti päivä meni, ja että se tosiaankin on nyt ohi. Kokemus oli todella ainutlaatuinen. Iso ja lämmin kiitos teille kaikille, oli todella suuri kunnia saada tavata teidät.

Pysykää turvassa ja terveinä!

Aurinkoisin kesäterveisin,

Janina

Read More
11 kesäkuun, 2020
Kommentit pois päältä artikkelissa Janinan harjoittelu/vierailu Folkhälsanilla

Janinan harjoittelu/vierailu Folkhälsanilla

(Image credit: Janina Viitasaari)

Hei kaikki!

Maaliskuun alkupuolella pääsin kahdeksi päiväksi vieraaksi Folkhälsanille, joka on Queen Silvia Nursing Award stipendin pääyhteistyökumppani. Folkhälsan on moderni, yleishyödyllinen ja monipuolinen sosiaali- ja terveysalan organisaatio, joka perustettiin vuonna 1921.

Samfundet Folkhälsan i svenska Finland rf vastaa koko Folkhälsanin toiminnan koordinoinnista. Samfundet Folkhälsan harjoittaa tutkimusta, tukee Folkhälsans förbund -yhdistystä ja omistaa muita toimintayrityksiä.

Folkhälsan Research Center kuuluu organisatorisesti Samfundet Folkhälsaniin.

Folkhälsan Välfärd Ab, Folkhälsan Utbildning Ab ja Folkhälsans Allaktivitetshus på Åland Ab ovat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja koulutuspalveluita tuottavia, voittoa tavoittelemattomia toimintayrityksiä.

Folkhälsans förbund rf puolestaan hoitaa ammatillista terveydenedistämistyötä ja koordinoi vapaaehtoisia sekä toimii paikallisyhdistysten keskusorganisaationa.

(Image credit: Janina Viitasaari)

Folkhälsan tukee, tutkii, hoivaa ja kouluttaa. Se on läsnä elämän jokaisessa vaiheessa. Siinä lyhyt esittely Folkhälsanista, sitten hypätään omien harjoittelupäivieni pariin. Halutessasi voit lukea enemmän Folkhälsanista heidän kotisivuiltaan osoitteesta https://www.folkhalsan.fi/fi/

Ensimmäisenä päivänä Folkhälsan Brunakärr-kampuksella minut otti vastaan Kira Excell-Paakki ja Corinne Åsbacka. Sain kuulla heiltä Folkhälsanin toiminnasta. Folkhälsan järjestää paljon monipuolista ja mukavaa toimintaa ihan kaiken ikäisille – vauvasta vaariin.

Esittelytuokion jälkeen lähdimme Corinnen kanssa kiertämään ympäri kampusta. Brunakärr Campus on monitoimitalo, jossa järjestetään toimintaa niin talossa asuville kuin ulkopuolisillekin. Kampukselta löytyy muun muassa asuntoja ja ryhmäkoteja senioreille, eri kokoisia kokoustiloja, lounasravintola, kahvila, oleskelutiloja sekä upeita liikuntatiloja joihin kuului muun muassa terapia-allas, liikuntasali, kuntosali ja sauna. Tilat olivat todella upeat, avarat ja hyvin valaistut. Sisustuksessa oli yhdistelty uutta ja vanhaa hyvällä maulla. Oleskelutiloissa oli tarjolla muun muassa luettavaa. Kävimme myös pikaisesti “hauskasti sisustetun” alikulkukäytävän (= käytävä oli täynnä mitä hauskimpia ja hienoimpia kattolamppuja) kautta Mannerheimintien toisella puolella Majblommanissa.

Kampuskierroksen jälkeen tapasimme Corinnen kanssa Kristina Björklundin, joka tutustutti minut seuraryhmätoimintaan. Folkhälsan tarjoaa monipuolista toimintaa eri ikäryhmille – kaikille löytyy jotain mieleistä. Ryhmät vaihtelivat keskusteluryhmistä liikuntaryhmiin ja jopa VR-laseja pääsi testaamaan eräässä ryhmässä. Sain myös osallistua yhteen keskusteluryhmään, jossa tutustuin ihaniin uusiin ihmisiin. Kyseinen ryhmä aloitetaan ryhmän jäsenille sopivan pituisella kävelytuokiolla, jonka jälkeen siirrytään sisälle juttelemaan kahvin ja terveellisen välipalan äärelle. Tänään esittelimme aluksi itsemme ja keskustelimme sitten hieman muun muassa matkustelusta ja valloillaan olevasta koronaviruksesta. Ryhmän jälkeen siirryimme Corinnen kanssa lounastamaan kampuksen lounasravintolaan. Ruoka oli todella monipuolista ja hyvää!

Lounaan jälkeen lähdimme Marika Skogstenin juttusille. Hän kertoi meille ryhmäkodeista, erilaisista toimintaryhmistä sekä kotihoidosta. Lähdimme vielä kolmistaan lyhyelle kierrokselle Gullkronan puolelle, josta jatkoimme Corinnen kanssa Gullkronan kuntosalille päivän viimeiselle opetustuokiolle. Johannes Eklund tutustutti minut Project Träna-toimintaan ja treenipassiin. Project Träna on kolmivuotinen projekti, joka alkoi marraskuussa 2017 ja päättyy syksyllä 2020. Projekti perustuu 2000-luvun alussa, Uuden Seelannin Otago -yliopistossa, kaatumisten ehkäisemiseksi kehitettyyn ohjelmaan. Projektiin osallistujat voivat testata fyysistä kuntoaan kolmen kuukauden välein. Tulosten perusteella heille laaditaan yksilölliset, heidän kuntoaan vastaavat treeniohjelmat. Treenaajien keski-ikä on tällä hetkellä huimat 82 vuotta.

(Image credit: Janina Viitasaari)

Toisena päivänä pääsin seuraamaan ja tutustumaan sairaanhoitajan työpäivään Jakob Hansenin kanssa samalla kampuksella sijaitsevaan ryhmäkotiin, jonne minut otettiin lämmöllä vastaan. Tilat ryhmäkodissa olivat ihanan kodikkaat. Päivän aikana pääsin mukaan aamutoimiin ja lounaan tarjontaan. Sain tutustua lääkehuoneeseen ja osallistua haavanhoitoon. Sain kuulla ryhmäkodin arjesta ja toiminnasta monipuolisesti ja kattavasti. Tutustuin aivan ihaniin ihmisiin matkan varrella ja sain uutta näkökulmaa ja hyviä vinkkejä hoitotyöhön. Hoitajat loivat ryhmäkotiin lämminhenkisen ja turvallisen ilmapiirin.

(Image credit: Janina Viitasaari)

Folkhälsanilla on hyvät arvot ja ne myös näkyvät käytännössä. Hoitokulttuuri huokui erityisesti yksilöllisyyttä, kunnioitusta, asiakaslähtöisyyttä ja rauhallisuutta. Asiakkaiden toiveita kuunneltiin ja toteutettiin, heitä kohdeltiin arvokkaasti ja heidän kanssaan oltiin aidosti läsnä. Asiakkaita kannustettiin tekemään itsenäisesti mahdollisimman paljon, ja heille annettiin myös riittävästi aikaa toteuttaa annettuja arjen askareita. Ruokailutilanteissa asiakkaat saivat itse valita muutamasta eri vaihtoehdosta heille mieluisan ruoan tai yhdistellä näitä vaihtoehtoja mielensä mukaan. Ryhmäkodissa oli ilo olla; toivoisin voivani muuallakin nähdä yhtä laadukasta ja hyvää, kiireettömästi toteutettua hoitoa ja huolenpitoa. Päivä oli kaiken kaikkiaan erittäin antoisa ja opettavainen.

Iso ja erittäin lämmin kiitos teille kaikille näistä kahdesta upeasta päivästä!

Ihania kevätpäiviä toivotellen,

Janina

Read More
  • Ota yhteyttä

    SWEDISH CARE INTERNATIONAL AB
    Gyllenstiernsgatan 12, 115 26 Stockholm
    www.sci.se

  • QUEEN SILVIA NURSING AWARD

    Swedish Care International yhteistyökumppaneineen lanseerasi stipendikilpailun 70-vuotissyntymäpäivälahjana kuningatar Silvialle 23.12.2013.
    Lue lisää

  • STIPENDIN TARKOITUS

    Queen Silvia Nursing Award -stipendin pyrkimyksenä on edistää sairaanhoitajaopiskelijoiden kiinnostusta ja mahdollisuuksia omien ideoiden kehittämiseen tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi vanhusten- ja dementiahoidossa.
    Lue lisää