Sairaanhoitajaopiskelijoiden parhaat ideat vanhustenhoitoon koottu sähköiseksi julkaisuksi

Queen Silvia Nursing Award -stipendiä hakeneiden sairaanhoitajaopiskelijoiden lähettämiä ideoita vanhusten- ja dementiahoidon sekä vanhusten käyttämien palveluiden kehittämiseksi on ensimmäistä kertaa koottu yhteen ja julkaistu. Jatkossa vuosittain ilmestyvän julkaisun avulla halutaan nostaa esiin opiskelijoiden hienoja innovaatioita sekä antaa tunnustusta menestyneille opiskelijoille.

Queen Silvia Nursing Award -lanseerattiin Ruotsissa vuonna 2013 ja Suomessa vuonna 2014. Sen tarkoituksena on edistää uusia innovaatioita ja vanhustenhoitoon liittyvää osaamista tulevien sairaanhoitajien keskuudessa. Kuluneiden kahden vuoden aikana ruotsalaiset ja suomalaiset sairaanhoidon opiskelijat ovat lähettäneet yhteensä yli 830 ideaa, joka liittyvät vanhustenhoidon ja vanhusten käyttämien palveluiden kehittämiseen. Seitsemäntoista niistä on sisällytetty The Queen Silvia Nursing Award Idea Book -julkaisuun.

Monet opiskelijoista ovat osallistuneet stipendihakuun lähettämällä useita ideoita. Näin tekivät esimerkiksi vuonna 2014 stipendiaateiksi valitut Laura Virtanen ja Emilia Engman.

”Hain stipendiä lähettämällä monta ideaa, mutta voitin sillä, jota itsekin pidin parhaana”, sanoo Emilia Engman Röda Korsets Högskolanista.

Queen Silvia Nursing Awardin käyttämä osallistumisalusta mahdollistaa opiskelijoille omien ideoiden jakamisen ohella toisten lähettämien ehdotusten kommentoinnin ja arvioimisen. Vuorovaikutteisuus on innostanut opiskelijoita kehittelemään ideoitaan edelleen ja tarjonnut mahdollisuuden oppia toisilta. Alustan on toteuttanut suomalainen Innopinion.

Queen Silvia Nursing Award -stipendin hakuaika vuonna 2015 alkaa 31.8.

The Queen Silvia Nursing Award Idea Book -julkaisuun pääset tästä 

Comments are closed.

  • Ota yhteyttä

    SWEDISH CARE INTERNATIONAL AB
    Gyllenstiernsgatan 12, 115 26 Stockholm
    www.sci.se

  • QUEEN SILVIA NURSING AWARD

    Swedish Care International yhteistyökumppaneineen lanseerasi stipendikilpailun 70-vuotissyntymäpäivälahjana kuningatar Silvialle 23.12.2013.
    Lue lisää

  • STIPENDIN TARKOITUS

    Queen Silvia Nursing Award -stipendin pyrkimyksenä on edistää sairaanhoitajaopiskelijoiden kiinnostusta ja mahdollisuuksia omien ideoiden kehittämiseen tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi vanhusten- ja dementiahoidossa.
    Lue lisää