Sopimusvuoreen tutustumassa

Heinäkuussa muutin viikoksi Tampereelle, kun harjoitteluni Sopimusvuoressa alkoi.

Sopimusvuorella on laajasti erilaista toimintaa, joista itse pääsin tutustumaan dementiahoitokotiin ja erilaisiin mielenterveyden palveluihin. Tämän lisäksi tutustuin Sopimusvuoreen toimistolta käsin ja sain tietoa projekteista ja toiminnasta, joihin osallistumiseen viikon harjoittelu ei valitettavasti riitä. Esimerkiksi kansainvälinen toiminta Namibiassa :).

Viikko oli todella tiivis ja olin ajoittain hieman päästäni pyörällä, mutta jälkikäteen ajatellen opin paljon näinkin lyhyessä ajassa. Uskon, että positiivisella esimerkillä on vaikutus ammatilliseen kasvuun ja Sopimusvuoressa tapasin monia sairaanhoitajia sekä muita työntekijöitä, jotka tekivät työnsä ihailtavan hyvin. Jokaisessa yksikössä minut otettiin opiskelijana lämpimästi vastaan, enkä epäile etteikö Sopimusvuori olisi haluttu harjoittelupaikka Tampereella.

Viikko oli myös ensikosketukseni mielenterveystyöhön, mutta viikon aikana saatua hyvää mallia on helppo lähteä syventämään koulun tulevalla teoriakurssilla. Lisäksi olin ensimmäistä kertaa yksikössä, jossa asiakkaat olivat nuoria – itseni ikäisiä. Tämä herätti paljon ajatuksia, joten oli hyvä että harjoittelussa oli varattu aikaa myös kokemuksistani keskusteluun.

Sairaanhoitajan työn lisäksi yrittäjyys kiinnostaa minua ja Sopimusvuoren harjoittelusta sain hyviä näkökulmia myös tähän. Oli upeaa huomata, että toiminnasta puhuttaessa ihmisarvo nostettiin usein esiin ja toimintaa suunniteltiin sekä työntekijät että palveluiden käyttäjät huomioiden.

Lisätietoa Sopimusvuoresta: www.sopimusvuori.fi

 

Sopimusvuori

Comments are closed.

  • Ota yhteyttä

    SWEDISH CARE INTERNATIONAL AB
    Gyllenstiernsgatan 12, 115 26 Stockholm
    www.sci.se

  • QUEEN SILVIA NURSING AWARD

    Swedish Care International yhteistyökumppaneineen lanseerasi stipendikilpailun 70-vuotissyntymäpäivälahjana kuningatar Silvialle 23.12.2013.
    Lue lisää

  • STIPENDIN TARKOITUS

    Queen Silvia Nursing Award -stipendin pyrkimyksenä on edistää sairaanhoitajaopiskelijoiden kiinnostusta ja mahdollisuuksia omien ideoiden kehittämiseen tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi vanhusten- ja dementiahoidossa.
    Lue lisää